lauantai 28. joulukuuta 2013

Hopeisia ruusuja

Joulu alkaa olemaan jo takanapäin, itselläni oli oikein mukava aatto perheen kanssa ja lahjojakin sain ihan kiitettävästi. Lakkoja ei tullut, mikä on oikeastaan ihan hyvä juttu. :D


Kaiken hössötyksen jälkeen tekee mieli tehdä jotain ihan muuta kynsille. Ei siis missään nimessä punaista, vihreää tai kultaista missään muodossa! Katselin käyttämätttömien lakkojen kasaa ja löysin Tiia Vanhatapion Sangren. Se on ihana luumunvärinen lakka, peittää kahdella kerroksella. Valitettavasti kuvissa lakan väri ei vastaa todellisuutta. Oikeasti väri on lämpimämpi, ei noin kylmä ja tumma violetti. Pahoittelut myös kuvien laadusta, en ole vielä saanut aikaiseksi väkertää lightboxia, joten luonnonvalon armoilla mennään.
 Päälle leimasin hopealla Konadin leimauslakalla ruusuköynnöskuviota, paitsi nimettömään ja peukkuun, joihin leimasin vähän yksinkertaisemman ruusukuvion. Taisi olla muuten ensimmäinen kerta kun leimaan kahdella eri kuviolla! Kuviot löytyy Konadin laatasta m65.


Tykkäsin näistä kynsistä todella paljon. Jotenkin tuli hienostunut ja elegantti fiilis näistä. Mitäs te tykkäätte? :) 

Käytetyt: Depend All-round polish, Tiia Vanhatapio by Seppälä - Sangre, Konad Special Nail Polish - Silver, Sally Hansen - Diamond Flash Fast Dry topcoat + kuviot laatasta m65

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulu kynsille

Vaikka en niin joulusta välitä, niin tein kuitenkin joulu-teemaiset kynnet. Itse asiassa jo toiset tälle vuodelle, hurjaa. :D click here
Koska olen hulluna skittle/skittlette maneihin, ei liene yllätys, että myös mun joulukynnet noudattaa tätä linjaa. Suunnitteluun meni jonkin aikaa ja mielessä kävi vaikka minkälaisia sairaita ideoita, mutta päädyin kuitenkin aika perusjuttuihin. Varisnkin joulukuusista oon nähnyt lukuisia variaatioita monissa kynsiblogeissa ja instagramissa tänä vuonna.


Etusormen kynteen pääsi pari piparia koristeluineen. Hassua muuten, että nuo pilkut näyttää kuvissa paljon isommilta kuin mitä ne livenä on. Piparit tein Sephoran Tiramisulla, dotting toolin avulla luonnollisesti. Valkoisena lakkana käytin Nailsin Snow Whitea.
 Keskisormen pohjana on Sephoran Cherry Popsicle. Päällä on pari kerrosta China Glazen Ruby Pumpsia, joka on monelle kynsiharrastajalle The Joululakka. Onhan se ihan kiva, sen ostaminen ei harmita yhtään. Tosin jouluisena lakkana sitä tulee käytettyä vain tähän aikaan vuodesta. Sen päälle tein Art Clubin Whitella valkoisia viivoja. 
 Nimettömässä nököttää joulukuusi, joka on toteutettu teippejä apuna käyttäen. Vihreänä lakkana käytin Tiia Vanhatapion Mossia. Kuusen koristenauhat tein Art Clubin Silver Glitterilla ja "tähdeksi" laitoin niitin. Tiia Vanhatapion lakkaa käytin myös pikkurillissä, sävy Fool's Gold. Kolme paksuhkoa kerrosta riitti peittämään, ei siis ollut niin ohutta kuin luulin. Fool's Goldin päällä on ChG:n Your Present Required, joka kuuluu tämän vuoden joulukokoelmaan. Lakassa on valkoista, sinistä, violettia, ja oranssia glitteriä monessa eri koossa. Ihana glitterhössäkkälakka, joka ihastuttaa ei-jouluisuudellaan. 


Käytetyt: Depend - All-round polish, Seppälä Nails - Snow White, Sephora - Tiramisu ja Cherry Popsicle, China Glaze - Ruby Pumps ja Your Present Required, Tiia Vanhatapio by Seppälä - Moss ja Fool's Gold, Art Club - Silver Glitter, Sally Hansen - Diamond Flash Fast Dry topcoat + kultaiset niitit ja dotting tool

Ruby Pumps ja Your Present Required on mun ekat China Glazen lakat, enkä todellakaan joutunut pettymään. Nämä lakat matkasivat OPIn I Snow You Love Me:n kanssa Brittilästä asti luokseni. Kiitos Katariinalle diilauksesta, tästä pääset hänen blogiinsa! :)

Tämä jääköön viimeiseksi postaukseksi ennen aattoa. Hyvää joulua teille kaikille rakkaille lukijoilleni! <3

lauantai 21. joulukuuta 2013

Lakkaushaaste: mustavalkoinen

Voi mua, piti tehdä tää postaus jo monta päivää sitten, mutta tässä sitä vaan ollaan naputtelemassa tätä vasta nyt. Onneks kuitenkin FB-ryhmän lakkaushaaste on vielä voimassa huomiseen asti, joten liian myöhässä ei olla! ^^

Aiheena oli siis mustavalkoinen, ja nyt jos koskaan oli aika kokeilla tehdä tollasia spiraaleja kynsille! Eniten mun silmää miellyttää valkoisen ja mustan yhdistelmä, mutta tietysti voi yhdistellä mitä värejä vaan omien mieltymysten mukaan. Esim. punaisen ja mustan yhdistelmä näyttää kans aika kivalle. Tuollaisen kuvion saa siis aikseksi, kun lakkaa kynnen kahdella värillä ja ennen lakkojen kuivumista alkaa piirtämään esim. hammastikulla spiraalia, aloittaen keskeltä. Itse käytin lakkoina Nailsin Snow Whitea ja Tiia Vanhatapion Black Birdia.
Keskisormeen ja nimettömään laitoin vaan rivin neliöniittejä. Jollain tapaa näistä tuli aika rockhenkiset, haha. Niittien alla on kaksi kerrosta Black Birdia. Päällyslakkana Sally Hansen Diamond Flash pikakuivattaja.

Käytetyt: Depend - All-round polish, Tiia Vanhatapio by Seppälä - Black Bird, Seppälä Nails - Snow White, Sally Hansen - Diamond Flash Fast Dry topcoat + niittejä

40 lukijaa tuli täyteen vähän aikaa sitten, mieletön juttu, kiitos! Mutta joo, kertokaas mielipiteitä kynsistä? :)

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Ensimmäiset joulukynnet

Vietin viime viikonloppuna pikkujoulua hyvän kaveriporukan kans, ja sinne sitten tein nämä kynnet. Kynnet tein perjantaina, muutamaa tuntia ennen lähtöä Oulaisiin (jossa ne pikkujoulut siis oli). Meinas tulla vähän kiire, eikä mitään ideaa tullut. Lopulta päädyin tekemään ranskiksen ihanalla IsaDoran Chelsea Redilla.


Ranskispohjana käytin Sephoran Sugar Coatedia. Mielestäni se on tosi hyvä ranskislakka, harmi vaan että saatavuus on vähän huono täällä Suomessa. Chelsea Red on täydellinen punainen, jonka kotiutin joskus Anttilasta tyyliin 6 eurolla. Peittää kahdella kerroksella, taitavampi lakkaaja varmaan saa yhden kerroksenkin riittämään. Mikä parasta, se ei sotannut kynsinauhoja yhtään!
Ranskiksen reunalle tein rajauksen Art Clubin Silver Glitter -nail artilla. Nimettömään laitoin strasseja. Päällyslakkana käytin Sally Hansenin Diamond Flashia, joka on erittäin hyvä pikakuivattaja ja tuo mahtavan kiillon kynsiin. :)


Piristi muuten mukavasti päivää kun IsaDora tykkäs näistä kynsistä Instagramissa ja vieläpä alko seuraamaan mua, siistii. :D

Käytetyt: Depend - All-round polish, Sephora - Sugar Coated, IsaDora - Chelsea Red, Art Club - Silver Glitter, Sally Hansen - Diamond Flash Fast Dry topcoat + strasseja

Mitäs tykkäätte kynsistä, ja oletteko viettäneet pikkujouluja? :)

lauantai 14. joulukuuta 2013

Minttuinen skittle

Hui, teitä lukijoita on jo 36 Googlen kautta! Iso kiitos teille kaikille, jotka tätä blogia lukee. :)

Sitten kynsiin, jotka toteutin about viikko sitten. Mun oli pakko saada tehdä skittle (eli manikyyri jossa jokainen kynsi tehdään erilaiseksi). Nämä kaikki skittle ja skittlette yms manit on ollu mun suosikkilakkauksia jo pidemmän aikaa, joten niitä on nähty ja tullaan luultavasti vielä monet kerrat näkemään kynsilläni. Näissä kynsissä toteutin skittlen silleen, että käytin kaikissa kynsissä samaa pohjaväriä, mutta tein jokaiseen erilaisen koristelun (lukuunottamatta peukun kynttä, joka on samanlainen kun pikkurilli).


Mintun värinen lakka on Lorealin Perle de Jade, jota on kolme kerrosta. Tämä on ihanan värinen lakka, mutta koostumus on valitettavasti aika lirua ja kuivuu kauan ilman pikakuivattajaa. Kuitenkin tykkään niin paljon tuosta Lorealin lakkojen siveltimestä, että ihan jo sen takia ostan mielelläni ko. merkin lakkoja. 


Etusormen kynnessä on Art Clubin mustalla nail art -lakalla tehtyjä viivoja. Olisin halunnut viivoista tasaisempia ja paksumpia, mutta väsyneillä silmillä se ei onnistunut. Mustien viivojen viereen tein viivat Art Clubin hopeaglitterillä. Keskisormeen laiton vain strassin, koska en halunnut kokonaisuudesta liian kaoottista. Nimettömään leimaisin pitsikuvion (Konadin laatta m57) ja sen reunaan laitoin hopeisia mikrohelmiä. Niitä en ollu käyttänyt piiitkäään aikaan, ja taas huomasin miten ihania ne on! Pikkusormen ja peukun kynnen kuorrutin Golden Rose Jolly Jewels 123:lla, yksi kerros antoi riittävästi glitteriä kynnelle. 

Käytetyt: Mavala Superbase, L'oréal - Perle de Jade, Golden Rose - Jolly Jewels 123, Art Club - Black ja Silver Glitter, Konad Special Nail Polish - Black, Essence Gel-Look topcoat + kuvio laatasta m57 ja mikrohelmiä

Mielipiteitä kynsistä? :)



keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Terveisiä Miamista

Tuossa joku aika sitten kerroin, että siskoni kävi marraskuussa lätäkön toisella puolella, Miamissa! Mun on pitänyt esitellä tuliaiset jo aikoja sitten, mutta oon ollu kauheen kiireinen (koulutöiden deadline lähestyy ja arvatkaa vaan kuka on jättänyt kaiken viime tippaan..). Onneksi blogi on mulle vain harrastus ja voin kirjoittaa tänne sillon kun on kunnolla aikaa ja inspiraatiota. :)

Mitään erityisiä toiveita mulla ei ollut tuliaisten suhteen. Tai no... kyllä mä taisin jotain mainita Kat Von D:n meikeistä... ja kynsilakoista...


Love, Charlotte xo on ihan uusi tuttavuus mulle, mutta kattokaa nyt tota moniväristä lakkaa! IHANA! Ekana tulee mieleen mehujäätelö ja kesä. Sävyn nimi on Yellow Combo. En oo koskaan ennen nähny tällaista lakkaa, en siis yhtään tiedä miten tuon ois tarkoitus toimia. Ehkä siitä tulee jonkunlainen liukuväriefekti, voisko olla? :D 
Toinen saman merkin lakka Silver, joka on tuollainen perus hopeaglitterlakka. Tässä kaikki hexglitterit on samankokoisia ja hopean väri on tummempi kuin muissa omistamissani hopeisissa glitterlakoissa. Olipa muuten mukavaa listata näitä, kun lakoilla ei oo nimeä eikä edes numeroa. Siis mitäh? Onneksi ko. merkillä on omat nettisivut, joista sitten löysin nimet lakoille.


Toinen uusi tuttavuus, Nabi. Vasemmanpuoleinen on neonvihreä tekstuurilakka Lime, kokoelmasta Volcano-Ash Texture (miks tuo kokoelman nimi on mun mielestä kiva, haha). Kiva lisäys mun tekstuurilakkakokoelmaan, jossa on pääasiassa vain glitterisiä lakkoja.
Toinen on sitten simppelisti nimetty Star Glitter. Täytyy kyllä sanoa, että hirveästi ei ole mielikuvitusta käytetty lakkojen nimeämisessä. :D Tässä siis kirkkaalla pohjalla tähtiglittereitä sinisenä, keltaisena, vaaleanpunaisena ja hopeisena. Luultavasti käytän tätä silleen, että noukin esim. dotting toolilla noita tähtiä, koska noita tähtiä sais muuten kalastella ikuisuuden. 


Jee, Sephoran lakkoja! Tässä on siis viisi 5ml lakkapulloa, sävyt vasemmalta oikealle: Sugar Coated, Hot Coral, Cherry Popsicle, Resist to Temptation ja Tiramisu. Sugar Coated pääsikin jo kynsille, ja se ainakin oli tosi hyvä, eli toivottavasti noi loputkin sitten on. :) Tuo pakkaus on muuten ihana, noi täplät shiftaa siniseen, vihreeseen, oranssiin ja keltaiseen!


Ei enää liity kynsiin, mutta OHMYGOSH. Kat Von D Painted love -huulipuna sävyssä Stiletto. Ihan mieletön huulipuna, pysyy valehtelematta huulilla helposti yli 6h ilman et tarttis lisäillä välillä. Mun huulet kuivuu helposti huulipunan kanssa, mutta tämä ei kuivata yhtään. Sävy on ihana oranssiin taittava punainen, sopii mun iholle hyvin. Jos saisin valita vain yhden huulipunan niin se olisi ehdottomasti tämä. 

Kaiken tämän lisäksi sain vielä semmoisen hyrrän jossa on kaikkea niiteistä strasseihin. Kuulemma saan loput tuliaiset joululahjaksi, ihan niinkö tässä ei olisi ollut jo tarpeeksi kaikkea ihanaa. Mulla on vaan tosi lellitty olo. :D 

Tässä olikin nyt aikamoinen hehtaaripostaus, toivottavasti jaksoitte lukea tänne asti ja jakakaa toki mielipiteenne tuliaisista. ^^

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Mut löytää myös Instagramista

Tein eilen tunnuksen Instagramiin, jonne laitan kynsikuvien lisäksi kaikkea mahdollista, omaakin pärstää siellä välillä näkyy. Mä olen siellä nimellä katriinamarianne elikkäs nyt vaan kaikki seuraamaan mua sinne! :D Vielä pitää vähän opetella ton käyttöä, mutta eiköhän se siitä.

Ois kiva tietää myös teidän Instagram käyttäjänimiä, eli kommentoikaa niistä tohon alle niin saan käydä kurkkaamassa. :) 

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän kynnet

Lakkaushaasteena on tällä viikolla Suomi-kynnet.


Tein liukuvärjäyksen Seppälä Nailsin Snow Whitella ja Flormarin 439:llä. Teen liukuvärjäyksen kostealla keittiösienen palalla siten, että laitan lakkaa alustalle ja töpöttelen sientä siihen. Tekniikoita on varmasti monenlaisia, mutta itse onnistun parhaiten tuolla tavalla. Päälle laiton kerroksen Seppälä Nailsin hopeaa glitterlakkaa ja Essencen Gel-Look päällyslakkaa pari kerrosta. Helpot kynnet, mutta tykkään näistä. Sinisen, valkoisen ja hopean yhdistelmä on ihanan raikas. :) Millaisia itsenäisyyspäivän kynsiä te ootte tehny?


Käytetyt: Mavala Super Base, Seppälä Nails - Snow White, Flormar - 439, Seppälä Nails - Silver glitter, Essence Gel-Look topcoat + keittiösieni töpöttelyyn

Mulla on ollut muutaman vuoden ajan perinteenä tehdä toscakakun itsenäisyyspäiväksi. Mitään muuta ihmeellistä tuossa ei ole kuin se, että päälle tulee mantelikuorrute (joka maistuu niiiiin hyvälle, njam). Harmi etten itse syö leivonnaisia sun muita herkkuja ollenkaan. Siitä huolimatta oon innostunu leipomisesta, vaikka en olekaan mikään huippuleipuri. :D


torstai 5. joulukuuta 2013

Joululahjavinkki: The Body Shopin käsivoiteet

Olen niitä ihmisiä joille lahjojen keksiminen tuottaa suurta päänvaivaa, en oikeasti ikinä keksi mitään hyviä lahjoja. Vältän lahjojen ostamista viimeiseen asti, koska vihaan sitä puuhaa. Aina kun keksii jotain kivaa josta tyypit varmasti tykkäis, niin eiköhän se oo vähintäänkin liian kallis tai vaikeasti saatavilla. Jätän lahjojen oston viime tippaan ja lopulta löydän itseni epätoivoisena ostamassa lahjoja muiden mattimyöhästen kanssa täpötäydessä kaupassa. Huhhuh. 

Otinkin siis härkää sarvista, kun menin lupaamaan, että jaan teille joululahjavinkkejä. Miten tää idea edes tuli mun päähän? Oikeesti??


Enivei, varmaan aika moni teistä on käyttänyt The Body Shopin tuotteita ja melkein jokaisesta kaupungista kyseinen liike löytyykin (ja jos ei löydy, niin onneksi tuotteita voi tilata netistä). Mun mielestä tuotteissa on tosi hyvä hinta-laatu-suhde, kertaakaan en ole joutunut pettymään TBS:n tuotteeseen. 
Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, niin ostin hamppu ja manteli käsivoiteet lähinnä testimielessä. Hintaa 30ml tuubilla on 7€/kpl (100ml tuubi maksaa 14,90€), ja siitä lahjoitetaan 2 euroa Naisten pankille. Hyvä juttu mun mielestä. Nämä on pakattu aika kivasti, minäpä en tietenkään muistanu ottaa kuvaa kun olivat vielä paketeissaan. Kerron näistä omat mielipiteeni, olkaa hyvä:


Mantelinen versio on kaikille ihotyypeille. Imeytyy nopeasti ja kosteuttaa pintakuivat kädet hyvin. Sopii hyvin päiväkäyttöön, koska ei ole rasvainen ja 30ml tuubi sujahtaa kätevästi esim. käsilaukkuun. Ainut miinus tulee siitä, että voidetta pursuaa tuubista, pitää siis laittaa korkki nopeasti kiinni. :D Suosittelen tätä tosiaankin käsille, jotka eivät ole kauhean kuivat vaan vaativat kevyttä kosteutusta. 


Hamppuvoide on monille varmaan jo ennesään tuttu tuote. Sopii parhaiten kuiville käsille. Superkosteuttava, mutta ah niin pahanhajuinen. Jotkut voi tykätäkin hajusta, mutta minä en. Tämä on koostumukseltaan rasvaista ja paksua. Itse rasvaan vain iltaisin tällä, niin saa rauhassa imeytyä yön yli. Kosteuttaa ja pelastaa superkuivankin ihon. Hyvä tuote, tosiaan ainoa miinus tulee tuosta hajusta.

Molemmissa voiteissa on mielestäni sukupuolineutraali tuoksu ja pakkaus, sopivat niiden puolesta sekä naisille että miehille. Älkää siis arkailko ostaa käsivoidetta miehelle, itse oon saanu monetkin jätkät käyttämään käsivoidetta, kun tarpeeksi usein olen huomauttanut kuivista käsistä ja suositellut hyvää voidetta. ;)

Toivottavasti tykkäsitte postauksesta ja huippu juttu, jos tästä on jollekin apua joululahjaostokriisiin. Haluatteko lisää joululahjavinkkipostauksia vai oliko tämä yksikin jo liikaa? :D

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulukuun 1. päivä

Synkkä marraskuu on ohi, ja nyt on aika alkaa odottamaan joulua. Itse en kauheasti pidä edes koko joulusta, mutta leivoin kuitenkin tänään pipareita ja autoin äiti laittamaan kyntteliköt ikkunaan. Ja pitäähän sitä ainakin parit joulukynnet tehdä. Varmaan myös jaan teille joululahjavinkkejä ja teen joulukynsistä tutoriaalin, eli jotain ekstraa tännekin on tulossa joulun kunniaksi. :)

Ja sitten näihin kynsiin, jotka ovat ainakin talviset. Nyt onkin näkynyt paljon blogeissa erilaisia lumihiutalekynsiä, omani taisin tehdä jo pari viikkoa sitten. Jäänsininen lakka on Depend 310, joka peittää kivasti jo yhdellä kerroksella. Ranskislakkana käytin Maybellinen Ballerinaa. Lumihiutaleet on maalattu valkoisella akryylimaalilla. Mitäpä sitä suotta leimaamaan lumihiutaleita, kun hermot menettää taatusti paremmin maalaamalla ne omin pikku kätösin. ;)


Viimeistelin manikyyrin Seppälä Nailsin hopealla glitterillä, jota töpöttelin mielivaltaisesti sinne tänne. Päällyslakkana käytin Rimmelin Blue Clubia, jonka sininen shimmer ei valitettavasti pääse näkymään kuvissa kovin hyvin. Joka tapauksessa olin kokonaisuuteen aika tyytyväinen. 


Käytetyt: Mavala Super Base, Maybelline Colorama - Ballerina, Depend - 310, Seppälä Nails - Silver glitter, Rimmel Rock Your Colour - Blue Club valkoinen akryylimaali + sivellin 

lauantai 30. marraskuuta 2013

Leimattu ranskis

En ole varmaan koskaan kokeillut ranskis-leimaa, joten nytpä sitten oli aika tehdä se. Leima löytyy Konadin laatasta m62. Oli suhteellisen haastavaa kohdistaa leima. Mulla on käytössä Pretty.fistä ostettu pinkki stamper, joka toimii ihan hyvin. Tosin olen ajatellut silti ostaa kuuluisan löllöstamperin, jospa sillä saisi kaikki leimat ihan kokonaisina kynsille.


Ranskiksen pohjalla käytin Sephoran lakkaa Sugar Coated. Siskoni kävi vasta Miamissa ja toi mulle paljon lakkoja, niistä oma postauksensa joskus myöhemmin! Sugar Coated levittyi hyvin, eikä raidoittunut. Sivellin on mukavan leveä ja päästä pyöristetty. Lakka myös kuivui nopeasti, kynsissä yksi kerros. Kestävyys on ok, lakat on ollu kynsillä nyt 4 päivää, ja lakkaa on irronnut vain reunoista. Onko teillä kokemuksia Sephoran lakoista? :)

Kynnet onnistuivat mielestäni hyvin, ottaen huomioon etten ole kovin hyvä leimaamisessa ja että tämä oli ensimmäinen kerta, kun leimaan tällaisella kuviolla. Tällä kertaa myös muistin ottaa kuvat molemmista käsistä.


Käytetyt: Mavala Super Base, Sephora - Sugar Coated, Konad Special Nail Polish - Black, Essence Gel-Look topcat + leima laatasta m62

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Watercolor nails

Vähän aikaa sitten katsoin Spektor's Nailsin tutoriaalin, jossa tehtiin "vesivärikynnet" muovinpalasen avulla. Tällä tekniikalla tehtyjä manikyyreja voi myös ihastella ainakin näissä blogeissa: Shoppailijan päiväkirja ja My Dazzling Nails . Kiitos myös heille inspiraatiosta näihin kynsiin! :)

Käytin lakkoina Flormar 437 ja Seppälä Nailsin Snow Whitea. Muovinpalasia leikkasin ihan vaan pakastepussista. Ja sitten eikun vaan hommiin!


Sotkuista puuhaa tämä kyllä oli, sai ihan urakalla putsailla kynsinauhoja. Lopputulos ei muistuta yhtään Spektor's Nailsin tekemiä kynsiä, mutta tykkäsin näistä silti. Päällyslakkana käytin Sally Hansenin Diamond Flash fast dry:ta, joka kehtasi tehdä kuplia muutamaan kynteen, murrr. Pikakuivattaja on ihan ehdoton juttu näissä, koska lakkaa on sen verran paksusti, että varmasti saisi odottaa ikuisuuden ennen kuin se olisi kuiva. Mutta niin, mitäs tykkäätte? :)

Käytetyt: Mavala Super Base, Seppälä Nails - Snow White, Flormar - 437, Sally Hansen Diamond Flash fast dry topcoat + pakastepussi

Mun kiusana on ihan kauhea flunssa, onneksi ei oo vielä ollut kuumetta. Tosi nihkeetä kuitenkin olla sairaana. Ei vaan yksinkertaisesti jaksa tehdä mitään, on ihan voimaton olo. :(  Toivottavasti teillä on kuitenkin ollut kiva viikonloppu, ulkona ainakin on ollut ihan huippu ilma!


lauantai 23. marraskuuta 2013

Lakkaushaaste: Ruffian

Pitkästä aikaa taas! Postailin viimeksi yli viikko sitten, jännää miten aika kuluukin niin nopeasti (vaikka eihän yli viikon mittainen postaustauko ole edes pitkä, eihän?). Kynsiä olen kuitenkin tehnyt normaaliin tahtiin, postaukset niistä vähän myöhemmin jahka saan otettua itseäni niskasta kiinni.

Tänään esittelen teille tämän viikon haastekynnet. Aiheena oli ruffian -manikyyri. En olekaan muistaakseni aikaisemmin kokeillut ko. mania, joten oli kiva päästä kokeilemaan. Oman käsitykseni mukaan ruffianissa käytetään yleensä tummaa mattalakkaa ja sen alla kiiltävää, yleensä metallinhohtoista lakkaa. Itse vähän poikkesin normeista ja en käyttänyt ollenkaan mattalakkaa - kynsille kun oli aivan pakko saada ihana vaaleanpunainen Essencen Free Hugs, jälleen kerran. click here


Free Hugs:in alla on Tiia Vanhatapion Mercury. Sitä on kaksi kerrosta, täyteen peittävyyteen olisi tarvittu ainakin kolme kerrosta. Nyt ei kuitenkaan haitannut että kynsien kärjet kuulsivat läpi, sillä toinen lakka tuli päälle.
Free Hugs on ehdottomasti mun suosikki vaaleanpunainen. Hyvä koostumus ja ihana väri, sekä hyvä sivellin, jolla oli helppo tehdä ruffian. Tosiaan jos teette ruffiania niin helpointa on tehdä tuo ylempi kerros kynsilakalla, jossa on pyöristetty sivellin.
Kuitenkaan ihan suunnitelmien mukaan tää ei mennyt. Laitoin päällyslakaksi Essencen Gel-Lookia, ja odotin 2 TUNTIA ennen kuin uskalsin mennä nukkumaan. Joko tiedätte miten tarina päättyy? No, aamulla kynsillä oli suureksi ilokseni lakanankuvat, jeejee. En enää jaksanut alkaa tappelemaan päällyslakan kanssa, joten sudin vaan uuden kerroksen Free Hugs:ia kärsineen lakan päälle. Luojan kiitos lakassa on kaunis kiilto ilman päällyslakkaakin. Kynsillä on siis yhteensä kolme kerrosta Free Hugs:ia, vaikka kaksi olisi riittänyt mainiosti.

Käytetyt: Mavala Super Base, Tiia Vanhatapio by Seppälä - Mercury, Essence - Free Hugs. Essence - Gel-Look topcoat

perjantai 15. marraskuuta 2013

Ihan itse tehty tekstuurilakka

Kuten jo otsikko antaa ymmärtää, niin tein teksuurilakan itse. Tai no, oikeastaan se syntyi puolivahingossa, sillä tarkoitus oli alunperin tehdä vain pinkki lakka, jossa on shimmeriä. Kun testailin lakkaa paperille, huomasin, että glitterdust antaa karhean pinnan lakalle. Lisäilin sitten vaan lisää dustia kunnes olin tyytyväinen.


Sekoittelin La Femmen fuksianpunaista ja Seppälä Nailsin Snow Whitea, lopputuloksena hyvin peittävä pinkki lakka. Käytin valkoista ja varmaankin ihan askarteluun tarkoitettua glitterdustia. Se muutti lakan koostumuksen aika paksuksi, muttei kuitenkaan niin paksuksi, että olisi tarvinnut ohentajaa. Alimmaisesta kuvasta tosiaan näette että lakka on märkänä sileää, karheus tulee vastan lakan kuivutta niinkuin pitääkin. ;)

Kauhean voimakas tekstuuri ei ole, mutta kuitenkin sen verran, että uskallan väittää tätä teksuurilakaksi. Helposti tämän kuitenkin saisi sileäksi päällyslakalla. Tuossa pullokuvassa muuten näkyy hienosti tuo glitterdustin kimallus, harmi ettei se näy kynsillä.


Yleensä en raaski koristella tekstuurilakkoja, mutta nyt halusin kokeilla leimaamista. Valitsin tuon söpön kuvion, joka on laatasta m76. Rusetit ja sydämet toimii aina!



Käytetyt: Frankenlakka (La Femme - fuksianpunainen ja Seppälä Nails - Snow White + valkoinen glitterdust), Konad Special Nail Polish + kuvio laatasta m76

lauantai 9. marraskuuta 2013

Lakkaushaaste: harmaa

Teitä lukijoita oli ilmaantunut lisää Käyttäjäraatiin ja Blogloviniin. Suuri kiitos kaikille 40 lukijalle! :)

Koeviikko saatu kunnialla päätökseen, joten aikaa on taas kynsien värkkäämiseen. Tänään esittelenkin teille Lakkaushaaste -ryhmän tämän viikon haasteeseen tehdyt kynnet. Ja haasteena olikin nyt harmaa, joka ei värinä ole minulle se kaikista mieluisin - kynsistä tuli kuitenkin ihan kivat.


En kauhean montaa harmaata lakkaa omista, mutta onneksi kokoelmasta löytyy OPIn French Quarter for Your Thoughts. Tämä on meinaan täydellinen harmaan sävy, tästä jopa tykkään! Vähän lirua koostumukseltaan, mutta peittää kuitenkin kolmella kerroksella ja kuivuu tosi nopsaan. FQFYT:n (onpas kamala lyhenne!!) päällä on Essencen Gel-Look topcoat.
Leimauksissa on käytetty Golden Rosen Matte Velvet 110, sopi oikein hyvin leimauslakaksi. Kuvio on laatasta m78, mullahan on tosiaan käytössä Pretty.fi:stä tilattu jättilaatta, joka sisältää kaikki samat kuviot mitä Konadin laatoissa on! Leimauksien päälle en laittanut päällyslakkaa, koska mun mielestä tuo mattaisuus näyttää kivalle. Tosin nyt jo leimaukset ovat kuluneet kärjistä, vaikka tein kynnet vasta eilen. 


Käytetyt: Mavala Super Base, OPI - French Quarter for Your Thoughts, Essence Gel-Look topcoat, Golden Rose Matte Velvet - 110 + kuvio laatasta m78

Mielipiteitä kynsistä?


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Tender Pastel

Ostin Snowcrystalin Tender Pastelin Kicksistä, ja nyt se sitten pääsi kynsillekin. Tender Pastel on vaaleanpunainen, vähän lilaan taittava cremelakka (kuvassa näyttää aika kalpealle, hmph). Peitti kolmella kerroksella, kuivui nopeasti ja ei radoittunut. Ei taida jäädä viimeiseksi Snowcrystalin lakaksi, vaikka aika hintavia nämä on (7ml pullo maksaa melkein 9 euroa..). Onko Snowcrystal teille tuttu merkki?


Nimettömän kynnessä on Lorealin tekstuurilakka Black Diamond. Lakan pohjaväri on musta, mutta lakassa on paljon hopeaa pientä glitteriä, niin näyttää enemmänkin tummanharmaalle. Kuivuvuus ihan ok, vähän kauemmin sai odottaa kuin Tender Pastelin kanssa. Peitti kahdella kerroksella, tosin mulla oli yksi kerros Tender Pastelia alla niin voi olla että tarvitsee kolmannenkin. Tässä on kiva hiekkapinta, ei liian karhea. Tein vielä Black Diamondilla ja dotting toolilla aka pilkuttimella tuollaisia pilkkuja muihin kynsiin päälluyslakan päälle.

Käytetyt: Mavala -Super Base, Snowcrystal - Tender Pastel, L'oréal - Black Diamond, Essence - Gel-Look topcoat + water decalseja ja pilkutin

Blogin ulkoasukin on vähän saanut päivitystä, tosin banneria ei vielä ole, koska joudun sen kanssa vielä vähän säätämään. Eiköhän kuitenkin sellainen kohta saada. Mitä mieltä ulkoasusta, onko parempi kuin entinen?

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Pinkki-mustaa elmukelmutusta

40. postaus ja teitä lukijoitakin on kohta sama määrä, vautsivau! *halaa kaikkia lukijoita*

Nämä kynnet saivat odottaa vähän omaa vuoroaan, mut nytpä ne sitten teille esittelen. Eli siis, tekniikkana on käytetty elmukelmutusta, eli lakan päälle lakataan toisella värillä ja kun se on märkää, niin sitä töpötetään rypistetyllä tuorekelmus palasella. Näissä kuvissa mulla on vielä pitkät kynnet, mutta sitten keskisormen kynsi meni ja napsahti poikki niin lyhensin kaikki.


Lakkoina käytin Gina Tricotin herkullisen pinkkiä Raspberrya ja Tiia Vanhatapio by Seppälän Black Birdia. Kokeilin muuten tekniikkaa jo aiemmin, mutta tuloksesta ei tullut hyvä, koska käyttämäni lakat olivat väriltään liian samanlaisia. Nyt lopputuloksesta tuli selvästi parempi. Mustan ja pinkin yhdistelmä toimii aina, antavat mukavasti kontrastia. :)
Päällä on Essencen Gel-Look topcoat, joka ei ilmeisesti ehtinyt kuivua tarpeeksi ja aamulla odottikin lakanankuvat kynissä. Tosin mulla käy aina noin tuon päällyslakan kanssa, ihan sama vaikka lakkaisin kynnet keskellä päivää niin varmasti seuraavana aamuna on lakanankuvat ja pinta ei ole enää niin kiiltävä. Mistähän vois johtua? Oo


Enivei, tykkäsin näistä kynsistä. Tuo elmukelmutuksen jättämä kuvio on niin jänskä ja eloisa. :) Tykkäättekö te elmukelmuttaa?

Käytetyt: Gina Tricot - Raspberry, Tiia Vanhatapio by Seppälä - Black Bird, Essence Gel-Look topcoat

Psst. Mahdollisesti tässä lähipäivinä blogin ulkoasu tulee muuttumaan, nyt saa heittää ideoita!

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

This is halloween...

...ja tässä mun halloween -kynnet!


Halloween on ehdottomasti mun lempijuhla. Tänä vuonna en ehtinyt järkkäämään mitään halloween -pippaloita, harmi. Kynsiin kuitenkin olen tyytyväinen. Mulla ei ollut oikein mitään hyvää visiota, joten tein vähän kaikkea näihin; hämähäkinseittiä, kurpitsoita, vampyyrin hampaita ja mulkosilmiä. Erityisesti tykkään pikkurillin kynnestä, siitä tuli niin söpö. :3 Koristelut tein akryylimaaleilla. 


Pientä ekstraa ja lisää halloween meininkiä kynsiin tuo BYS:in Glow in the Dark topcoat, joka nimensä mukaisesti hohtaa pimeässä. Ostin sen jo joskus kesällä Kärkkäiseltä. Kesällä ei pimeässä hohtavia lakkoja tule yleensä käytettyä, joten vasta nyt lakka pääsi ekaa kertaa kynsille. Etusormessa sitä on kolme kerrosta, muissa neljä. Kuivui suhteellisen nopsaan, tosin peukun kynteen teki muutamia kuplia. Hohtaa tosi paljon, kun vähän aikaa "lataa" lampun alla. Onko teillä pimeässä hohtavia lakkoja? :)


Käytetyt: Seppälä Nails - Snow White (etusormi), Flormar Jewel Gold - JG453 (keskisormi), Tiia Vanhatapio by Seppälä - Black Bird (nimetön), Flormar 2012 Spring & Summer - 447 (pikkurilli ja peukalo), BYS - Glow in the Dark topcoat (kaikki kynnet) + musta, valkoinen ja punainen akryylimaali 

Miten juhlitte halloweenia vai onko se teidän mielestä ihan turha juhla? :)

torstai 24. lokakuuta 2013

Syksyistä Dependiä ja kuulumisia

Tulin jo tiistaina Helsingistä takaisin kotiin, oli oikein mukava reissu kaikenkaikkiaan. Shoppailun lisäksi kävin Linnanmäen Valokarnevaalissa, oli aikas upee! Vaikka olikin vähän outoa olla huvipuistossa lokakuussa, haha. Alhaalla pari kännykkäkuvaa sieltä, muita kuvia en ottanut koko reissun aikana. :D 




Kicksissä oli sellainen 6€/3kpl -tarjous Dependin lakoissa, joten ostin kaksi lakkaa (377 ja 387) syyskokoelmasta ja tuo lila 354 on ihan öö... peruskokoelmasta(?). Ostin myös Snowcrystalin lakan, sävy on Tender Pastel ja tämä on limited edition. Ihanan värinen, pakko saada tämä kynsille pian!


377 ja 387 pääsivät jo kynsille. 387 on vaalea sinivihreäharmaa, en osaa päättää mikä väri tuo on oikeasti. Mielenkiintoisen lakasta tekee sen, että siinä on jotain mustaa dustia seassa. Peitti nätisti jo yhdelläkin kerroksella, laitoin kuitenkin kaksi. Toinen syyskokoelman lakka on mutainen purppura 877, koostumukseltaan aika paksua mutta levittyi kyllä nätisti. Tämä on ihan perus cremelakka, mutta tuo väri on kyllä tosi kiva, sopii hyvin syksyyn. Kolmanneksi lakaksi valikoitui OPIn Nein! Nein! Nein! Ok, fine! joka on vihertävän tummanharmaa, viime vuoden syksyn Germany -kokoelman lakka. Löysin joskus kesällä Emotionin alepöydästä 50% alennuksella. 


Pidän näistä kynsistä valtavasti, vaikka "kolmioiden" rajat ei oo ihan suoria. Ja pahoittelut noista kynsinauhoista, talvi tekee tuloaan...


Käytetyt: Depend - 377, 387, OPI - Nein! Nein! Nein! Ok fine!, Essence Gel-Look topcoat

Vielä olisi tarkoitus saada ainakin aloitettua bannerin tekeminen tässä loman aikana, aika vaan tuntuu kuluvan hurrrrjan nopeesti ja varmaan ymmärrätte, ettei tee mieli vaan istua tietokoneella koko aikaa. :) Muttamutta, mitäs pidätte kynsistä, ja oletteko lämmenneet Dependin syyskokoelmalle? :)

perjantai 18. lokakuuta 2013

Raitoja, palloja ja glitteriä

Mulla alkoi tänään syysloma, ja huomenna lähdenkin Helskinkiin viettämään laatuaikaa siskojen kanssa. En malta odottaa reissua, saa nähdä tarttuuko miten monta lakkaa mukaan vai pystynkö hillitsemään itseni. ;D 
Ilmeisesti loma aiheutti sen, että otsikko on tänään supertylsä - toisaalta se kertoo kaiken oleellisen tämän päivän kynsistä. Tämä taitaa olla "virallisesti" skittlette -manikyyri, jos nyt oikein olen ymmärtänyt mikä se on.


Näistä tulee vähän lapsellinen olo, haha. Etusormen ja pikkurillin kynsillä on Constance Carrolin Pastel Blue, keskisormessa ja peukussa on Wild&Mildin Desiree. Valkoiset raidat on tehty valkoisella Art Clubilla, oli jotenkin tosi pelottavaa yrittää tehä vapaalla kädellä suoria viivoja. Pilkut on tehty dotting toolilla aka pilkuttimella, käyttäen valkoista Konadin Special Nail Polish -lakkaa. Nimettömässä on Seppälä Nailsin Snow Whiten päällä kolme kerrosta GR:n Jolly Jewels 115, aivan ihana glitteroksennuslakka! <3 


Tykkään näistä kynsistä paljon, tosin vähän mietin vieläkin, että sopii tuo glitterkynsi tuonne joukkoon. Ainakin nämä ovat aika erilaiset siihen nähden mitä mulla yleensä näkee, tuo vähän vaihtelua blogiinkin. :) Mutta mitä te tykkäätte?

Käytetyt: Constance Carrol - Pastel Blue, Wild&Mild - Desiree, Seppälä Nails - Snow White, Golden Rose Jolly Jewels - 115,  Color Club Art Club - White, Konad Special Nail Polish - White, Essence Gel-Look topcoat + Dotting tool aka pilkutin

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Lakkaushaaste: liukuvärjäys

Liukuvärjäys on yksi helpoimmista tavoista saada kivat kynnet nopeasti. Mulle ainakin se on monesti ollut pelastus, kun ei ole kertakaikkiaan muuta keksinyt mitä tekisi kynsille. Yleensä en jätä pelkkiä liukuvärjäyksiä kynsille, vaan laitan kaveriksi leimaukset, siirtokuvat tai glittertopperin. Tykkäsin kuitenkin näistä kynsitä paljon, vaikkei niissä olekaan mitään "höystettä". Sain kerrankin liukuvärjäyksen onnistumaan moitteettomasti ja en halunnut peittää sitä sitten mitenkään.


Näille kynsille tein siis liukuvärjäyksen kolmella lakalla, lakkoina Wild&Mildin 1$ Bill, Seppälä Nailsin Hologram 07 ja Nubarin Conserve. 1$ Bill on erittäin ohutta, laitoin sitä pari kerrosta liukuvärjäyksen alle ja en edes halua tietää kuinka paljon tätä pitäisi kerrästää peittävyyden saamikseksi. Eli kannattaa laittaa joku peittävä lakka sen alle, niin ei mene hermot. ;) Töpöttelin lakkoja pari kerrosta, teen liukuvärjäyksen aina kostealla keittiösienen palasella, toimii hyvin!


Käytetyt: Wild & Mild - 1$ Bill, Seppälä Nails - Hologram 07, Nubar - Conserve, Essence Gel-Look topcoat + keittiösienen pala töpöttelyyn

Teettekö usein liukuvärjäyksiä? :)

lauantai 12. lokakuuta 2013

Less is more

Sanonnan mukaan vähemmän on enemmän. Joskus se on totta, ainakin kynsien kohdalla. Aina ei siis tarvitse laittaa kaikkea mahdollista krumeluuria kynsille. ;) 


Pohjalla on Flormar 447 (2012 Spring & Summer), joka on sinivioletti hyvälaatuinen creme. Peitti jo kahdella kerroksella, itse laitoin kuitenkin 3. Kuivuu nopeasti ja upea kiilto, jos törmäätte vielä Seppälässä näihin Flormarin cremeihin niin suosittelen ostamaan! Nämä lähtee nyt melkein ilmatteeks, omastani maksoin 30 senttiä. :D
Flormarin päälle kerros Laylan Ceramic Effectia (CE 52). Kaunis violetti jellypohjainen flakielakka, jonka flakiet shiftaavat oranssista vihreään. Tuo CE 52 on jäänyt luvattoman vähälle käytölle, hävettää. Päällyslakkana on Rimmelin Matte Finish, myydäänköhän sitä muuten enää kaupoissa? Ostin omani siis monta vuotta sitten ja tykkään siitä, kuivuu suht nopeesti ja tekee hyvän mattapinnan kynsille. Mitä mattapäällyslakkoja te muuten käytätte? :)




Käytetyt: Flormar 2012 Spring & Summer  - 447, Layla Ceramic Eccecft - CE 52, Rimmel - Matte Finish

Mielipiteitä kynsistä? :)

torstai 10. lokakuuta 2013

Ei yhtään pöllömmät kynnet

Sen lisäksi, että 30 lukijaa tuli täyteen pari päivää sitten, niin onnetar suosi minua PinkkiPantterin arvonnassa, ja voitin itselleni neljä (4) Essencen lakkaa: Party Princess, Free Hugs ja Naughty and Pink! sekä Gel Look -päällyslakka. Lisäksi OPIn kynsinauhaöljykynä, Mavalan kynnenkovettaja ja ihana pinkki glittervihko! Erityisen innoissani oon noista Essencen lakoista, koska mulla ei ole ennen ollut niitä. Ja olihan se ihan pakko päästä heti kokeilemaan noita lakkoja...


Pohjalla on ihanan purkanvärinen Free Hugs. Free Hugs on hyvälaatuinen pinkki cremelakka, peitti kolmella kerroksella ja ei raidoittunut yhtään! Tämä on juuri sellainen sävy mistä tykkään ja sopii mielestäni hyvin ihonväriini. 
Leimaukset on MoYou:n Suki Collection 01 -laatasta, tuo pöllökuvio on iiiiiihana! Noista MoYou:n laatoista olen huomannut sen, että skarperilla saa painaa hitusen enemmän kuin Konadin laattojen kanssa. Leimauksessa käytin tuttua ja turvallista Konadin mustaa leimauslakkaa.
Kirsikkana kakunpäällä Party Princess, joka on läpinäkyvä pinkki lakka ja seassa on glitterhippusia, jotka hohtavat sinisen, vihreän ja keltaisen väreissä. Laitoin kaksi kerrosta, ei levittänyt leimauksia ollenkaan. Tämä(kin) on niin suloinen lakka! Ja nimenomaan kuorrutuslakka, itse en ainakaan tätä lähtisi kerrostamaan yksinään kynsille. Päällyslakkana Essencen Gel Look top coat, oli outoa käyttää ei-pikakuivattajaa. Tämä kuivuu kuitenkin nopeasti ja antaa nätin kiillon, tosin ei niin voimakasta kuin Sally Hansenin Diamond Flash, jota käytän yleensä. Mun mielestä se ei haittaa, koska se ainakin helpottaa kuvaamista kun kynnet ei kiillä liikaa. :D Kynnet on kuvissa pari päivää vanhat, ja kärkikulumaa ei ole yhtään. 


Käytetyt: Essence - Free Hugs ja Party Princess, Konad Special Nailpolish - Black + MoYou Suki Collection - 01

Olettekos te yhtä rakastuneita Essencen lakkoihin kuin minä?