tiistai 30. syyskuuta 2014

Maybelline Bleached Neons - Coral Heat

Täällä ollaan taas! Melkein parin kuukauden postaustauon jälkeen on mukava palata koneen äärelle naputtelemaan teille juttua kynsistä. Ilo kirjoittamiseen on taas palannut, kun ei tarvitse enää stressata yo-kirjoituksia. Tässä syksyllä kirjoitin kaksi ainetta, pitkän englannin ja psykologian. Nyt tarvitsee vain jännittää tuloksia. :)

Kynsiin olen lähinnä tehnyt pikaisia lakkauksia, kun aikaa ei ole ollut niin paljon käytettävissä. Instagram on myös jäänyt, sillä mun puhelin hajosi about kuukausi sitten, ja en ole vielä saanut hankittua uutta.

Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta on ihanaa ajatellakin, että nyt voin alkaa toteuttamaan ideoita, joita on tullut mieleen tässä viimeisen parin kuukauden aikana! Tässä postauksessa esittelen teille lakkauksen, jonka tein elokuussa.


Kuten jo otsikostakin voi päätellä, niin näissä kynissä on pääosassa Maybellinen Bleached Neons -kokoelman korallinen ihanuus Coral Heat. Värien puolesta olisin halunnut kaikki kokoelman lakat, mutta ilmeisesti koostumus ei ollut niissä mitenkään kehuttava, joten ostin vain tämän. Ihana väri, mutta koostumus on tosiaan huono (raidottuu helposti). Ainakin täydellisten OPIn cremelakkojen jälkeen tämän levitys tuntui tuskalliselta.
Mielestäni tämä lakka sopii hyvin kultaisen pariksi - siispä laitoin Kikon 274:sta nimettömään. Muistaakseni kerrostin Kikoa jonkun vaalean lakan päälle, sillä koostumus on ohutta ja yksinään tätä saisi varmaan laittaa 4-5 kerrosta. Pariin kynteen leimasin tuollaisen köynnöskuvion Pueenin Buffet 72 -laatasta. Viimeistelin kynnet laittamalla vähän blingiä OPIn I Snow You Love Me:sta.

Käytetyt: Trind - Base coat, Maybelline Bleached Neons - Coral Heat, Kiko - 274, OPI - I Snow You Love Me, Konad Special Nail Polish - White, Trind - Top coat, + Pueen Buffet 72

10 kommenttia:

  1. Jännää, mä taas ihan yllätyin, kuinka hyvälaatunen Coral Heat oli! Muistaakseni sain kahdella helpolla kerroksella tasaista jälkeä :o Mutta onhan se niin kaunis, et mua ei haittais, vaik olisi huonompikin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitoin muistaakseni kolme kerrosta. Väri on tosiaan kaunis, joten eiköhän Coral Heat kuitenkin mun kokoelmaan jää. :)

      Poista
  2. Kiva kun oot takasin! :) Mullakin ylppärit on vähän rajottaneet postailua viime keväänä ja nyt :/ hienot kynnet oot tehny :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei uskokaan, miten paljon kirjoituksiin lukeminen vie aikaa ja energiaa. Itse ainakin olin aina ihan poikki kun sain päivän luku-urakan tehtyä. :D
      Kiitos! :)

      Poista
  3. Kauniit kynnet ja tuo Coral Heat on ihana. Itse ostin kaikki Suomesta saatavat Bleached Neons -lakat ja etenkin Sun Flarea olen käyttänyt (ja hehkuttanut) jo paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun Flare on oikein nätti, vähän erikoisempi sävy mun mielestä. Sen voisin ostaakin, pitänee katsoa löytyiskö vielä kaupoista. :)

      Poista