maanantai 6. lokakuuta 2014

Karkkikynnet

Voi sitä onnen päivää, kun kuulin, että Essence tulee myyntiin Halpa Halleihin. Kun sitten vihdoin pääsin hipelöimään purnukoita paikan päälle, meinasi valinnan vaikeus iskeä! 
Essence on siis (käsittääkseni) saksalainen halpismerkki, jota on tällä hetkellä saatavissa joistakin Halpa Halleista ja Veljekset Keskiseltä. Sitä on myös mahollista tilata ainakin Kosmetik4Less -verkkokaupasta. Tuotteet ovat edullisia, esim. Colour&Go kynsilakat 1,99€ ja Special Effect lakat 2,49€ muistaakseni.


Lopulta ostin vain yhden kynsilakan, jonka näette nyt kynsillä: Special Effect -sarjan glittertopperi Get The Party Started. Lakassa on eri kokoisia hexejä violettina, hopeisena ja ruusukullan värisenä. Pohjalla pientä glitteriä samoissa väreissä. Lakan koostumus on sopivan paksua, mutta isompia glittereitä sai vähän asetella. Kynsissä kaksi kerrosta lakkaa. 
Glitterkynsien pohjalla on Snow Crystalin Tender Pastel, ihana violettiin taittava vaaleanpunainen. Keskisormen kynnessä on minun itse tekemä lakkani, muistaakseni sekoitin valkoiseen lakkaan ihan vähän tummanviolettia ja vaaleansinistä. Koristeeksi laitoin kirkaan strassin, jonka päällyslakka sumensi hienosti... Nimettömässä on Kiko 389 eli Mint Milk ja sen päällä leima Konadin Charming Nails -laatasta.

Käytetyt: Trind - Base Coat, Snow Crystal - Tender Pastel, Kiko - 389 Mint Milk, Essence Special Effect! - Get The Party Started, Konad Special Nail Polish - White, Trind - Top Coat + Konad Charming Nails -laatta

Onko teillä lempituotteita Essencelta? Mun lemppareita ovat (kynsilakkojen lisäksi) luomivärit ja huulikiillot, joista ajattelin tehdä ihan oman postauksen. :)

6 kommenttia:

  1. Ihanat karkkikynnet.
    Mää en oo Essencen lakkoja vielä päässy kokeileen. E:n nail polish corrector pen mulla on ja se on kyllä kätevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa kokeilla myös lakkoja, ainakin nää glittertopperit on aivan ihania :)

      Poista
  2. Ihanat namiskuukkelikynnet ^.^
    Mie en ole Essenceltä kokeillut muita tuotteita kuin kynsilakkoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinun blogisi arvonnasta taisinkin voittaa mun ensimmäiset Essencen lakat. :)

      Poista