maanantai 19. elokuuta 2013

Yksinkertaista blingiä

Tänään kynsille pääsi Wild & Mild Diamond sävyssä Queens. Kyseessä on kylmän vaaleanpunainen shimmerlakka, jossa on reippaasti hopesta shimmeriä mukana. Aikaisemmassa postauksessa kerroinkin swatchanneeni tätä ja todennut olevan aika peittävää. Mutta kuinka väärässä sitä pieni ihminen voi ollakaan! Lakka peitti vasta 4 kerroksella, ja jos oikein tarkasti katsoo niin kynsipedin reuna kuultaa vähän läpi. Murr! 


Lakka oli jo itsessään kuitenkin kivan näköinen, joten tyydyin tällä kertaa aika simppeliin koristeluun. Kaiken lisäks mulla on kauhee flunssa, joten kynsien koristelusta ei meinaa tulla oikein mittään ku pitää koko ajan niistää. Koristelut tein Art clubin valkoisella, ja kyllä, ne on kukkia vaikkei siltä ehkä näytäkään. Lisäksi vähän lisää blingiä Lumenen Natural Coden 3D glitter top coat silverillä. Tässä kaverissa koostumus on ihan jees, tosin oli vaikeaa saada noita isompia hexglittereitä kynnelle. En tiedä sitten, tulisko niitä enemmän jos lakkais koko kynnen tolla. Onneks dotting tool on kuitenkin keksitty ja sen avulla sain kuin sainkin hexeja kukan "keskustaan". Viimeistelyksi pari pilkkua dotting toolilla ja Konadin valkoisella lakalla. Done.


Käytety lakat: Wild & Mild Diamond - Queens, Art club - White, Lumene Natural Code 3D glitter - Top coat silver, Konad Special nail polish - White


Mielipiteitä kynsistä? :)

2 kommenttia: